Nyt on koko viikonloppu mennyt ihanasti oman rakkaan kainalossa. Lempeä on saatu niin paljon, että ihan hymyilyttää :) Huomenna alkaa sitten kurssi, ja siinä onkin opettelemista, että ehtii aamulla tiettyyn aikaan paikalle. Olen ollut jo vuoden kotona, eikä muita velvollisuuksia ole ollut kuin hoitajan luona käynnit ja lasten menot. Ooh, pitää kynää ja paperiakin etsiä mukaan aamuksi.
On miulla sitte ihana tuo kulta, aina jaksaa minuu kehua ja ylistää miun kauneutta. Oikeen sydäntä lämmittää tuommoinen, ja itsetuntoa nostaa tietysti. On se onni, että olen tuon Marko-herran löytänyt.
Toivottavasti minäkin osaan häntä kohdella yhtä hyvin. Välillä kun tuntuu, että vaan kiukuttelen ja tiuskin. Onneksi hänellä on taito olla kuulematta ihan kaikkea.
Eipä ole tullut ruokaa laitettua koko viikonloppuna, on eletty näköjään ihan rakkaudesta. Pekonit ja munatkin odottaa jääkaapissa paistajaansa. Ajattelin niistä väsätä tänä aamuna kunnon heartstroke-aamupalan, mutta jäi tekemättä. Oh, nyt kulta kutsuu, on mentävä!