sunnuntai, 18. tammikuu 2009

Pitkän tauon jälkeen

Ihan sattumalta muistin käyttiksen ja salasanan tänne vuodatukseen, joten samallahan sitä voi kirjoittaa kuulumisetkin:)

Olen nykyään ihan oikea opiskelija, aloitin syksyllä liiketalouden opinnot amk:ssa. Vähäks tää on kivaa! Paikkakunnan muutoskin on tehnyt ihmeitä elämänilolle, sai jättää entisen miehen ja hänen kammottavat vanhempansa lopullisesti taakseen. Ja tämä yksinasumisen ihanuus on jotain sanoin kuvaamatonta. Pienet lapset asuvat tätänykyä sijaisperheessä, käyvät täällä kerran kuussa.

Hondalla alkaa taas katsastus lähestyä, joten jännitys alkaa kohota huippuunsa; kuinka paljon remontti maksaa tänä vuonna?

Nyt meitä käy samalla korjaamolla jo kaksi sukupolvea, sillä tytär osti kesällä myös vanhan Hondan, ja käytti sen juuri katsastusremontissa.

keskiviikko, 2. huhtikuu 2008

Auto korjaamolta

Miun auto on sit katsastettu!!Jipii, oma rakas Civic seisoo kohta omassa pihassa! Remontti tuli maksamaan melkeen 400€, joka on tosi paljon tollaseen 500€ vuosi sitten maksaneeseen  autoon. No oli siinä tietty pari uutta rengasta  ja katsastusmaksu ym. mukana. Hyvä mieli kuitenkin, että pääsee taas oman auton rattiin. Miul on vielä niin hyvä korjaamosuhde, että saan maksaa osissa.
Kohta lähen palauttamaan ton Pösön, ja haen samalla lapset Tarjalta. Hän haki penskat tänään heille muutamaks tunniks, että mie saan vaan olla. Ooh, miun oma auto on tulossa...

maanantai, 31. maaliskuu 2008

Juopon ex-vaimona

Sain taas tänään muistutuksen, millaista se juopon lähipiirissä eläminen on. Autoni on nääs nyt kolme viikkoa seisonut korjaamon pihassa katsastusta odottamassa, ja tämän exän autoa olen lainannut tarvittaessa. Tänä aamuna hän sitten vei minut kurssille, ja lupasi tulla kolmelta hakemaan pois. Kahdeltatoista tuli viesti, että hän onkin ratkennut ryyppäämään. Ai että tuntu synkältä ja vitutti niin armottomasti. Ei muuta, kuin bussiaikatauluja ettimään ja suunnittelemaan lasten hakua koulusta ja tarhasta. Voi helvetti! Pääsin onneksi kivuttomasti kotiin, ja mummo lupasi hakea lapset.
Nyt se juoppo yrittää soittaa koko ajan, mutta en prkl vastaa enää ikinä. Niih! Ai niin, ja kun minä olen tämän auton lainauksen takia ollut hänelle ystävällinen ja vastannut joskus puheluihin, niin hän taas rakastaa minua niin paljon. Yäk. Mutta ei enempää tuosta paskakasasta, parempi vaan olla ajattelematta koko ihmistä. Oli tästä se hyötykin, että soitin korjaamolle, ja pyysin kiirehtimään sitä hommaa. Jos auto menee läpi katsastuksesta, niin saan sen ehkä jo huomenna.
Tiskikone muuten hajosi pääsiäisenä. Roskasihti oli täynnä kananmunanmuruja, eikä se enää ota vettä, eikä tee kyllä mitään muutakaan. Tähän saakka oon jaksanu tiskata kunnialla, mutta nyt on vuori kasvanut kuopuksen synttärijuhlien takia. Tein juhliin kaksi voileipäkakkua, serkun vaimo teki täytekakun ja Sohwi mokkapaloja. Pidettiin semmoset neljän lapsen synttärit samaan aikaan serkun luona Simpeleellä.
Hain eilen Ammattikorkeakouluun Lappeenrantaan, ja muutan sinne kesällä, jos vaan pääsen kouluun. Toivottavasti. Lapset saa luvan sopeutua, mie en enää jaksa täällä pikkukylässä. Ja mitä onnellisempi äiti, sitä onnellisemmat lapset, vai mitä? Täällä on aina tuo juoppo silmissä, sekä hullut appivanhemmat. Eikä lapsillakaan ole ikäistään seuraa tällä kylällä. Ei se muutto ainakaan huonompaan suuntaan meitä vie. Ja sekin vielä, että täältä olisi 55 km matkaa yhteen suuntaan, että kouluun pääsee. Ei kiitos miun hermoilla ja huonolla autolla! Nyt tiskaamaan!

lauantai, 23. helmikuu 2008

Tosi vaikeita aikoja

Esikoiseni 19 vee tuli eilen kotiin viikonlopuksi, kun avomiehellään on yövuorot töissä, eikä tyttö uskalla olla yksin kotona kun pelkää tappavansa itsensä. Voi helvetti, että äidin sydäntä viiltää, kun lapsella on noin paha olla. Sitten hän syö koko ajan ja sen jälkeen oksentaa. Ja ahdistaa aina vaan. Ei tunnu millään tuo sairaus hellittävän otettaan. Sairaalassa hän oli taas kolme viikkoa, lääkitystä muutettiin ja sähköhoitoa sai pari kertaa, kunnes taas kieltäytyi hoidosta.

Minä jo tänään rukoilin, että Luoja ottaisi minulta hengen, että tyttö parantuisi, mutta eipä taida meikäläisen henki kelvata. Voi kun ei voi tehdä mitään, että tytön olo paranisi. Olen tänäänkin käynyt kävelyllä, leiponut sämpylöitä ja ehdottanut ties mitä aktiviteettia, mutta kun häntä ei mikään kiinnosta. Ainut mikä innostaa, olisi ryyppääminen, mutta se ei ole sallittujen listalla hänen lääkityksen takia, eikä muutenkaan olisi hyväksi voinnille. Masennus on minullekin tuttu sairaus, samoin syömishäiriö, mutta en mielestäni ole koskaan noin pahoin voinut, kuin tyttäreni nyt.

Ihan väkisin tulee taas mieleen ajatukset, että mitä minä olen tehnyt väärin lapseni kasvaessa? Että minä olen jotenkin aiheuttanut tuon sairauden. Voi luoja, että tämä on raskasta. Ahdistaa ihan pirusti, haluaisin vaan ottaa tytön syliin ja puhaltaa pipin pois. Mutta kun sekään ei enää auta. Tuntuu, että en voi tehdä mitään mikä auttaisi. Huolestuttaa sekin, että miten hänen avomiehensä jaksaa, jos elämä on päivästä toiseen tuota syvää masennusta ja apatiaa. Ei hänen ole tarkoitus tyttäreni hoitaja kuitenkaan olla, vaan rakastettu.

Minun on nyt tosi hankala katsoa sivusta, kun lapseni tekee kuolemaa. Onhan hänellä itsariyrityksiä ollut useita, sekä lääkkeillä, että viiltelemällä, mutta aina olen niiden jälkeen nähnyt valon pilkahduksen jossakin. Nyt tuntuu todellakin toivottomalta. Ei muuta tällä kertaa.

torstai, 31. tammikuu 2008

Rahat jakoon

Kun huomenna on eläkkeen maksupäivä, niin varmuuden vuoksi jo tänään naputtelin kaikki arvonnassa voittaneet laskut koneelle. Tulevat näin varmimmin maksetuiksi. Eipä sitä pätäkkää sitten paljoa jäänytkään, mutta ainakin viikonlopun pärjää, ja saa bensaa ostettua, että kurssille pääsee.

On tää köyhän elämä tämmöstä kädestä suuhun elämistä. Onneksi tähänkin on jo tottunut, tätähän tämä on ollut aina siitä lähtien kun kotoa muutin. Ja se kaikki, mitä olen hankkinut, on sitten tasan omalla rahalla ostettu, ei ole vanhemmat auttaneet. Että siitä voi olla sen verran ylpeä.

Ulkona oltiin lasten kanssa pari tuntia kun tultiin kotiin. Lumityöt tein talon pihasta, vaikka tässä taloyhtiössä pitäisi huoltofirman tehdä ne tietysti. Mutta ei niillä varmaan ole kolankäytön peruskurssia käyty, kun ei mainittu työväline käsissä pysy. Ei sen puoleen, kyllä minä tykkään ruumiillista työtä tehdä, ja paremmin menee aikakin lasten kanssa pihalla, kun ei vaan seiso tumput suorina. Hyvän lumimäenkin tein lapsille, siinä viihtyi naapuritalon tyttökin. Saa nähdä, milloin alakerran kyttäävä mummo keksii hiekottaa lasten mäen?

Markon asiassa ei ole mitään edistystä tapahtunut, vaikka hän oli meillä yötäkin. Jotenkin nukkumaan käydessä tuntui, että parempi olisi ollut yksin, mutta enhän minä enää silloin sitä sanonut. Eikä se seura tietysti nukkuessa haitannutkaan. No, nyt on lapset kotona, enkä siis vieläkään nuku yksin. Kummallinen tuo yksinolemisen tarve minulla. Ehkä se nyt korostuu, kun päivät olen ihmisten kanssa tekemisissä. Kurssillakin se vieruskaveri höpöttää koko ajan ja kysyy neuvoa.

Tyttäreni Sohwi lähetti minulle kirjoittamansa sairauskertomuksen prologin. Minä lupasin lukea ja editoida sen. Hän haluaa julkaista kirjan sairaudestaan. Kunhan nyt saan lapset nukkumaan niin luen sen. Tiedän nimittäin että se on melkoisen rankkaa tekstiä ja saattaa aiheuttaa tunteenpurkauksia. Toivon niin kovasti, että Sohwi tulevaisuudessa pysyisi kunnossa eikä joutuisi enää sairaalaan. Noh, nyt viimeiset Uno-pelit ja sitten nukuttamaan lapsia!