Tänään läksin heti aamusta käyttämää vanhaa isääni lääkärissä. Hänellä on Alzheimerin tauti, eikä hän tuntenut minua tänään. Kun meni sisälle hakemaan häntä, hän pyysi minua katsomaan vierashuoneeseen, kun siellä on kaksi hullua tyttöä. No, huoneessa oli valot, mutta ei ketään ihmisiä. Kun sanoin, ettei täällä ketään ole, niin isä kurkisti varovasti ovelta ja osoitti pöydälle, että tuolla ne on, päät vaan näkyy. Pöydällä oli pari mainoslehteä, joissa oli molemmissa kannessa ihmisen pään kuva. "Tuossa ne on olleet vaikka kuinka pitkään, eivätkä puhu mitään", totesi isäni. Minä sanoin hänelle, että ne ovat mainoksia, ja käänsin ne väärin päin pöydälle. Huh, huh.
Lääkärissä sitten iskää ei tietenkään omasta mielestään vaivannut mikään, ei varsinkaan muistin heikkeneminen. Lääkäri oli kuitenkin ajan tasalla, kuunteli meitä omaisia ja määräsi tarvittavat labrat. Isälläni on venäläinen vaimo, olleet jo naimisissa 18 v. Nainen ei kuitenkaan kotona viihdy, vaan palloilee milloin missäkin, ja isä on pitkät ajat yksin. Minä en ole isääni ollut yhteydessä viimeiseen vuoteen, kun meni tuon vaimon kanssa sukset ristiin ja suutuin molemmille. Nyt olen kyllä antanut anteeksi, eihän sairasta isää voi enää yksin jättää. Vaikeaa se kyllä tulee olemaan, kun asun toisella paikkakunnalla ja minulla on omakin elämäni. Sitäpaitsi bensa on niin kallista, ettei ole varaa montaa kertaa viikossa käydä isän luona. Onneksi veljeni asuu hänen lähellään, joten suurin osa vastuusta onkin sitten hänellä. Tosin hän on yrittäjä, ja tekee pitkää päivää.
Olimme huolissamme siitä, ettei isä syö tarpeeksi tai riittävän monipuolisesti. Lääkäri totesi siihen, että nyt alkaa isällä olla nautinnonaiheet niin vähissä, että jos jäätelö maistuu hyvälle, niin syököön sitten vaikka pelkkää jäätelöä. Niinhän se tietysti on.

Nyt tuossa illansuussa vielä soitettiin, että iskä on kaatunut liukkaalla pihalla, lyönyt päänsä ja joutunut terveyskeskuksen sairaalaan yöksi tarkkailuun. Semmoista tänään.